Verkahovi on ainoa vanhan ja tunnetun Turun verkatehtaan jäljellä olevista rakennuksista. Täällä asuu nyt ainakin yksi kymmeniä vuosia sitten talossa työskennelleistä lähes kahdestatuhannesta henkilöstä.

Työporukka Portailla

Tammikuun alussa tasan 70 vuotta sitten Turun verkatehtaan pääovelta Kankurinkadulta astui sisään ensimmäiseen työpaikkaansa ruskolainen 16-vuotias Rauni Tammi. Vastavalmistuneen seitsenkerroksisen talon valtavissa halleissa kaikui kutomakoneitten kolina.

”Meteli oli kauhea, ja ilmassa leijui langoista irronnut pöly”, Rauni Jokila, s.Tammi muistelee. 

Vajaat kolme vuotta sitten hän asteli taas samaan taloon, katetun atriumpihan ja talvipuutarhan raikkaaseen ja ylelliseenkin tunnelmaan. Hän viettää eläkepäiviään kuudennen kerroksen asunnossa – melkein yhtä korkealla kuin nuorena tyttönä, jolloin hän työkaverinsa kanssa kiipesi ruokatunnilla ylimmän kerroksen ikkuna-aukosta katolle aurinkoa ottamaan ja eväitä syömään,

”Kerran nukahdin lämpimässä, eikä katolla mitään kaiteita tietenkään ollut”, hän nauraa päätään puistellen.

Naiset kutoivat, miehet kunnostivat

Rauni Jokila 2

Tehtaan työpäivä alkoi varhain. Aamuvuorolaiset tekivät töitä seitsemästä kahteen iltapäivällä, ja iltavuorolaiset kolmesta yhteentoista yöllä. 1950-luvun alussa Verkatehdas oli lähes kahdella tuhannella työntekijällään kaupungin toiseksi suurin työnantaja Wärtsilän omistaman Crichton-Vulcanin telakan jälkeen. Verkatehtaan työntekijät olivat pääosin naisia, miesten työnä oli koneiden huolto. 

Kutomakoneet olivat valtavia laitteita. Kutomakoneen tukki oli yli kaksi metriä leveä, puolitoistametrisiä kankaita tehtiin niiden päällä, Rauni Jokila kertoo. Harjoitteluajan jälkeen hänestä tuli niisittäjä. 

Harva enää tietää, että niisittäjä ottaa lankoja vastaan langanantajalta ja asettelee loimet paikoilleen. Niidet ovat kutomakoneessa osia, jotka siirtävät kankaan pituussuuntaisia loimilankoja eri viretasoihin, jotta poikittainen kudelanka kulkisi kullakin syöttökerralla juuri oikeiden loimilankojen yli tai ali, Wikipedia vahvistaa.

Työ tehtiin seisten kutomakoneen ääressä. Koneen lähellä olivat siinä valmistuvan kankaan mallit, joita niisittäjän piti seurata tarkkaan. Jos ei seurannut, niin:

”Joutui menemään kutomoon korjaamaan kankaan. Se oli kauhea työ!”, työstään kovin tykännyt Rauni Jokila muistaa.

Verkatehtaalla tehtiin hänen mukaansa 1950 – 60-luvuilla naisten teryleenivaatteita ja miesten pukukankaita, joissa oli raitoja ja ruutuja. Niisittämö sijaitsi rakennuksen neljännessä kerroksessa. Kolmannessa, kuudennessa ja seitsemännessä kerroksessa oli langanvalmistusta ja kampalankakehräämö, jossa kehrättiin sileän pehmeää, usean kerran kampojen läpi kulkenutta villaa.

Kankurinkadulta sisään tultaessa suuri tavarahissi sijaitsi samalla paikalla kuin nykyään. Sisätiloihin ja halleihin antoivat päivänvaloa samat korkeat ikkuna-aukot kuin nykyään asuntoihin ja toimitiloihin. Rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsi ruokala. Rauni ja hänen työtoverinsa kävivät siellä harvoin, sillä heistä oli mukavaa syödä omia eväitä Aurajoen rannassa, raittiissa ilmassa.

Vanha väistyy, uutta syntyy

Rauni, jonka sukunimi vaihtui avioliiton myötä Jokilaksi, oli Verkatehtaalla töissä 15 vuotta ja yhden päivän eli vuoden 1966 tammikuun alkuun asti. Hän lähti mukaan miehensä Timo Jokilan yritykseen Levy-Jaatiin, kun perheen kolmas lapsi oli ilmoittanut tulostaan.

Turun verkatehtaan toiminta päättyi ja vanhat rakennukset räjäytettiin maan tasalle lokakuussa 1986. Tälle alueelle rakentui Tervatori. Vain suurin ja nuorin tehdasrakennus jäi pystyyn ja koheni komeaksi, korttelin kokoiseksi Verkahoviksi.

Aviomiehen kuoltua 2013 Rauni Jokila asui yksinään viitisen vuotta ja päätti sitten muuttaa tuttuun maisemaan, mutta täysin muuttuneeseen taloon. Hän ei ollut käynyt kertaakaan välillä taloa katsomassa.

”Kuinka sattuikin tulemaan myyntiin juuri sopiva asunto!”, hän sanoo tyytyväisenä.

Rauni Jokila on harrastanut Nivelyhdistyksen vesijumppaa ja verkahoviemännän vetämää tuolijumppaa, mutta korona keskeytti nämä ja muutkin yhteiset touhut ja tapahtumat ja hiljensi talon.

Kesän 2021 myötä tulevat päivät näyttävät jo valoisammilta, ja Verkahovi saa taas jatkaa iloista, vilkasta ja paikallishistoriaa pursuvaa elämäänsä.

Teksti Kyllikki Krapinoja 

Kuvat Rauni Jokilan kotiarkisto ja Kyllikki Krapinoja

Asuuko Verkahovissa muitakin, jotka ovat olleet Turun verkatehtaalla töissä? Jos, niin kerrottehan verkahoviemännälle vaikkapa muisteluillan järjestämistä varten.

Työporukka Portailla

Vähän Varttuneempi TyöpariNuori Työpari

 

 

 

 

Hyvä Ryhmäkuva Suoristettu